lauantai 30. huhtikuuta 2016

PLS:n katselmus 2016 Joensuu - Lauantai

Vauhti osallistui Paimensukuisen lapinkoiran seuran katselmukseen Joensuussa. Nella ei päässyt jalkavaivojen vuoksi mukaan edes turistiksi. Nellan pentuna leikattu polvi on tänä keväänä oireillut enemmän kuin pitkään aikaan.

Osallistuttiin Vauhtin kanssa katselmuksessa möllitokoon ja tultiin hienosti toiseksi. (Hys siellä takarivissä, ei ketään kiinnosta oliko osallistujia vain kolme... :)) Tiesin etukäteen, että todennäköisesti häiriötä on hieman liikaa kovin erikoiseen suoritukseen, mutta kokemus teki silti meille molemmille hyvää. Jostain syystä itse jännitin aivan tolkuttomasti, vaikka tavoitekin oli lähinnä saada koiralla kiva kisanomainen treeni täysin pisteistä välittämättä.


Erityisen tyytyväinen olin paikkamakuuseen. Vauhtin viereinen koira ei jäänyt riviin vaan seuraili ohjaajaansa pois rivistä. Tämän tyyppistä häiriötä ei ole tehty pitkään aikaan treeneissä, mutta Vauhti pysyi hienosti paikallaan häiriösstä huolimatta! Liikkeen lopussa ennakoi ylösnousun ennen kuin ehdin antaa käskyä, mutta sitä ehditään hioa myöhemmin. Tärkeintä on, että pysyi hienosti paikallaan ja ilme oli reipas, mutta rauhallinen. Eikä valunut edes lonkalle niin kuin on treeneissä pidemmän aikaa tehnyt. Alkuun en puuttunut siihen, kun pysyy hyvin paikalla kun on kerran valunut yhteen suuntaan. Nyt viime aikoina on ollut pakko korjata asentoa, koska on alkanut valumaan kyljelleen myös jättäessä kaukokäskyjä varten maahan. Siinä kun valuu, on eka istumaannosto ihan mahdoton kun koko koira on ihan mutkalla.

Muuten liikkeet menivät melko sekalaisesti.
- Seuraaminen meni pääasiassa hyvin. Eniten olin tyytyväinen temponvaihtoihin, joita on harjoiteltu tosi vähän. Täyskäännöksissä koira hukkui kokonaan. Arvosana: 7,5
- Liikkeestä maahan jäi seisomaan. Toisella käskyllä maahan. Arvosana: 5
- Noutoesineen pito oli odotuksen mukeisesti ihan fiasko. Laittoi silmät kiinni ja käänsi kuonon pois. Arvosana: 0
- Kaukokäskyissä häiriintyi tosi paljon siitä kun tuomari jäi suoraan Vauhtin taakse. Jäi makaamaan ihan mutkalle, enkä saanut kontaktia korjattua ilman että kävin melkein tökkäämässä nenään ja muistuttamassa että jotain oltaisiin tekemässä. Arvosana: 5
- Luoksetulo ja hyppy menivät identtisesti, eli hukkasin koiran liikkeen lopussa ja vaati ylimääräisen käskyn että tuli sivulle. Luoksetulo 8 ja hyppy 7. Hypystä yhden lisäpisteen söi vielä todella vino perusasento lopussa.
- Kokonaisvaikutus 7 ja loppupisteet 118,5

Illalla käytiin Joensuun keskustassa kävelyllä. Nähtiin esimerkiksi Susi kosiomatkalla.

Kaikki tokokuvat on ottanut Anita Astikainen.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Tutustumista PK-lajeihin - Vauhti viestitreeneissä

Toko on viime aikoina tuntunut melkoiselta puurtamiselta, joten päätettiin kokeilla Vauhtin kanssa vähän maastolajeja. Lappalaiskoirien viestikoulutus sattui sopivasti vapaalle viikonlopulle, joten Vauhti pääsi nyt lauantaina pukeutumaan ensimmäisen kerran (lainattuun) oranssiin pk-liiviin.

Hauskaa oli päästä kokeilemaan lajia, josta ei ollut juuri minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Etukäteistietoa oli lähinnä palveluskoiraliiton lajikuvauksen verran. Vauhtille ei (melko lappalaiskoiramaiseen tapaan) tuota ongelmia irrota ohjaajasta, joten ainakin jokin asia tuntui jo ennakkoon osuvan kohdalleen. Viestihän on siitä mielenkiintoinen aluevaltaus, että siitä ei yhdelläkään lapikoiralla taida olla tulosta, eivätkä porokoiratkaan eivät ole viestiradoilla olleet esillä yhtä lukuunottamatta.

Juostava matka oli melko lyhyt kun aloittelevien koirien treenistä oli kysymys, mutta silti vähän jännitti minne Vauhtiraketti sinkoaa kun pitäisi juosta metsän puolella näköetäisyyden ulkopuolelle. Ensin kokeiltiin ihan vaan luoksetuloja tiellä, mutta ne olivat Vauhtin kanssa lähinnä nolo esitys. Herraa ei autossa kököttämisen jälkeen paljon kiinnostanut tehdä minkäänlaisia suorituksia, vaan se sinkoili haistelemaan ja tutustumaan yleisöön.

Varsinainen harjoitusmatka ei ollut paljon sataa metriä pidempi, mutta siinä päästiin jo näkemään mikä ero on kun pääsee tekemään jotain vähän hankalampaa. Ajatusta juoksemisesta heräteltiin käyttämällä toista koiraa juoksemassa ensin. Ilmeisesti tapoja aloittaa on yhtä paljon kuin harrastajiakin, mutta ainakin Vauhtille tuntui hyvin toimivan mallioppiminen. Kunhan ajatuksesta sai kiinni niin Vauhti lähti kyllä hyvin ilman, että sai rynnätä heti edellisen perään. Ja se vauhti! Nimensä mukaan pikkuotus oli kyllä uskomattoman nopea ja piti samaa tahtia yllä hyvin koko juostavan matkan myös toisella yrityksellä kun matkaa pidennettiin hieman.

Hauska oli nähdä myös eroa mukana olleisiin porokoiriin. Vauhtia vuoden vanhemmat porokoiraveljekset olivat kyllä myös hyvin motivoituneita juoksemaan, mutta suorittivat matkan selvästi rauhallisempaan tahtiin. (Näihin kyseisiin) Porokoiriin verrattuna Vauhti on vilkkaampi ja nopeampi, mutta keskittymistä löytyi kuitenkin poropojilta enemmän.

Kuva: A.Astikainen. Vauhti suorittaa luoksetuloa omaan lentävään tyyliin.